Terhi Hainimo –Filosofian Maisteri, Reikihoitaja – Kundalini Reiki Master, Taiteilija
Intohimonani on auttaa ihmisiä löytämään kokonaisvaltaista tasapainoa ja rentoutusta elämään nykypäivän hektisen arjen keskellä.
Opiskeluaikoina minulle vahvistui tunne siitä, että nykyinen hektinen elämänrytmi ei ollut minua varten, ja halusin löytää jotakin tasapainottavaa ja rauhoittavaa kiireiseen elämääni. Löysin reikin vuonna 2018 ja se oli rakkautta ensimmäisestä hoitolakäynnistä lähtien. Pian olin jo kurssilla ja opiskelin reikihoitoa itsekin. Sain reikistä kaipaamaani mielenrauhaa, ja tunsin haluavani auttaa myös muita. Tämän unelman myötä perustin syksyllä 2021 yritykseni Terhentuuli Palvelut Oy:n.
Olen syventänyt osaamistani vuosien varrella, ja olen nykyisin Kundalini Reiki Master. Perinteistä Usui Reikiä olen opiskellut Okuden-tasolle saakka. Reikihoidoissani yhdistelen näitä kahta hoitomuotoa parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Koen Reikin todelliseksi kutsumuksekseni, ja haluan jatkaa kehittymistäni hoitajana läpi elämäni.
Olen aina rakastanut piirtämistä ja maalaamista ja on ihanaa, että olen voinut yhdistää työhöni myös taiteen. Myös korujen tekeminen on ollut harrastukseni jo nuoresta lähtien, ja nykyisin olen innostunut luonnonkivien erilaisista ominaisuuksista, joita voin hyödyntää suunnitellessani kauniita ja tasapainottavia koruja.

Toivottavasti saan olla mukana Sinun eheytymisen polullasi kohti tasapainoisempaa elämää!
• Reikihoitaja, Reiki Usui Shiki Ryoho, Usui System of Natural Healing, tasot I ja II, 2019 OmShanti, Reiki Master Marika Laijärvi
• Kundalini Reiki Master, tasot I, II ja III (master), 2022, Ong Namo, Joakim Kaipainen
Hinnasto Pesän tiloissa:
• Reikihoito n. 1 h 50 € (sis. Alv 24%)
• Pitkä, koko vartalon reikihoito n. 1,5 h 70€ (sis. Alv24%)
Tarjoan reikihoitoa myös etähoitona 30 min 35€ (sis. Alv 24%)
Ajanvaraus Pesälle sähköpostitse terhi@terhentuuli.fi
Lisätietoja minusta ja hoidoistani löydät verkkosivuiltani osoitteesta http://www.terhentuuli.fi (Huom! Verkkosivujeni Vello-ajanvarausjärjestelmällä voit varata ajan ainoastaan etähoitoihin.)
Facebook: https://www.facebook.com/Terhentuuli
Instagram: https://www.instagram.com/terhentuulipalvelut
Etsy: https://www.etsy.com/shop/Terhentuuli